Kokouspalkkioiden sovittelu

Kokouspalkkiot ovat yleensä soviteltavaa tuloa, joten kaikista kokouksista, joista maksetaan kokouspalkkioita, tulee maksetut palkkiot ilmoittaa työttömyyskassalle. Kassa ratkaisee, onko kyseessä soviteltava tulo vai ei.

Kokouspalkkiot sovitellaan palkkion maksuajankohdan mukaan. Ilmoita kassalle kokouksesi ja kokouspalkkiosi sen mukaan, milloin kokouspalkkio on maksettu. Kokouspalkkioissa huomioidaan suojaosa, kuten muissakin työttömyyden aikaisissa tuloissa.

Julkisoikeudellisesta luottamustoimesta saamiasi tuloja ei yleensä huomioida sovittelussa siksi, että esimerkiksi kunnallisia, valtiollisia tai kirkollisia luottamustoimia ei tavallisesti hoideta työ- ja virkasuhteessa.

Myöskään yksityisoikeudellisesta yhteisöstä saatuja kokouspalkkioita ei sovitella silloin, kun kokouspalkkion maksaminen ei millään tavalla liity ammattiisi, työhösi tai elinkeinosi harjoittamiseen. Siksi esimerkiksi oman asunto-osakeyhtiön hallituksesta tai harrastustoimintaan liittyvistä kokouksista saatavat kokouspalkkiot eivät ole soviteltavaa tuloa. Myös näistä kokouspalkkioista tulee ilmoittaa työttömyyskassalle.